tiistai 2. elokuuta 2016

Kukkia ja ötököitä

Löysin kamerastani viimein makro-toiminnon ja kuvailin erilaisia vastaan tulleita ötököitä viikon varrella. Kaikki eivät pidä ötököistä, osan mielestä ne ovat ällöttäviä ja jotkut jopa pelkäävät niitä. En itsekään ole mikään ötökkäfani, mutta niitä kuvatessa ei voi olla ihailematta niiden omanlaista kauneutta ja korumaisuutta. Pidän erityisesti erilaisista korennoista, niistä löytyy uskomattoman kauniita otuksia. Korennot ovat myös vaikeita kuvattavia, koska ovat liikkeessä jatkuvasti, eivätkä päästä helposti lähelleen. Omilla kuvausvälineilläni olen saanut vain välttäviä kuvia korennoista, perhosista ja muista lentävistä tyypeistä.







 



Laitan muutaman kuvan myös kukkapalstastani. Silkkiunikot kukkivat täysillä ja ovat helppohoitoisia, niitä voin lämpimästi suositella kaikille kukista pitäville kotipuutarhureille. Silkkiunikot kehittyvät kylvöstä kukintaan noin kahdessa kuukaudessa ja ne kannattaakin kylvää keväällä useaan otteeseen, jotta kukintaa riittää koko loppukesäksi. Siemenet ovat erittäin pieniä, joten kylvöksestä tulee usein tiheä. Taimet kannattaa harventaa vähintään 15 senttimetrin välein, sillä muuten kukat jäävät pieniksi ja eikä niitä kehity taimeen yhtä paljon. Kaupoissa ja verkkokaupoissa löytyy useita erilaisia seoksia, joista saa kerrottuja tai yksinkertaisia puna-, valko-, ja vaaleanpunasävyisiä kukkia, myös yksivärisiä  siemenpusseja löytyy. 





Toinen hurmaavan kaunis unikko on pioni/oopiumunikko. Pioniunikot ovat oopiumunikon kerrottuja lajikkeita. Oopiumunikolla on kaunis harmaanvihreä lehdistö ja kukkien värit loistavia. Erityisen dramaattinen on tumman purppura kerrottu pioniunikko 'black peony'. Pioni- ja oopiumunikkoa kasvatetaan samalla tavoin kuin silkkiunikkoa ja kukinta on yhtä näyttävä ja värikäs. Kukinnan loputtua kasvia koristavat siemenkodat, joita voi halutessaan käyttää leikkokimpuissa koristeena tai kuivata talven kuivakukkakimppuihin. 

Palstallani kukoistavat tällä hetkellä myös eriväriset ruiskaunokit. Ne ovat kovasti kimalaisten mieleen ja seospussista tuli kaikenvärisiä kaunokkeja tumman purppurasta punaiseen, valkoiseen, lilaan, siniseen ja vaaleanpunaiseen, kaksivärisiäkin mahtui joukkoon. Ruiskaunokki on perinteinen ja tavallinen, mutta helppohoitoisuus, runsas kukinta, värien kirjo ja kestävyys maljakossa palkitsevat vaivannäön.

Kesäistä alkanutta viikkoa!
-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti